(julkaistu 13.1.2009)
Olin Tappara 94 joukkueiden mukana Kanadassa vuodenvaihteessa. Pelasimme kahdella joukkueella yhteensä 15 peliä. Näin tuona aikana noin 30 14-vuotiasta veskaria Kanadasta ja Yhdysvalloista pelaavan, joko meitä tai muita joukkueita vastaan.
Mielenkiinnolla odottelin matkaa pelkästään siitäkin syystä, että halusin nähdä paikallisten maalivahtien tason verrattuna meidän poikiin. Minulla ei ollut sen kummempaa mielikuvaa asiasta.
Jo tässä vaiheessa voin paljastaa, että meillä ei ole mitään hätää. Poikamme tulevat kyllä pärjäämään maailmalla.
Tasosta yleensä sanoisin se, että Kanadassa varsinkin, on hyviä molareita enemmän, eli taso on laajemmalla pohjalla. USA:sta en osaa sen kummemmin sanoa, koska sikäläisä veskareita
näin vain muutaman ja taso ei päätä huimannut. Joukossa oli Rochester Americansin ja Buffalo Sainsin veskarit.
Joukkueet, joita vastaan pelasimme, olivat sikäläistä 3A:n ja 2A:n tasoa. Minulle jäi sellainen mielikuva, että 2A:n veskarit olivat jopa parempia kuin 3A:n vastaavat.
Missä sitten eroja löytyi?
Kanadalaisten kunniaksi on siis todettava, että taso on laajempi.
Todennäköisesti heidän valtava pelimääränsä näkyi sillä tavoin, että he pystyivät niin sanotusti suorittamaan aika hyvällä tasolla. Tämä tarkoittaa sitä, että he saivat aika hyvin kiekkoja kiinni, vaikka heidän tekniikkansa oli minusta hyvinkin vajavaista. Kontrolloituja torjuntoja ei kahta perättäistä näkynyt kovin usein. Energisyys ja halu saada kiekkoja kiinni paistoi heidän olemuksistaan.
No, meidän pojat sitten. Tekniikka on silmiinpistävän paljon parempaa. Kehon kontrollointi
huomattavasti kehittyneempää. Varsinkin recovery-pelaaminen meidän parhaillamme
on selkeästi korkeammalla tasolla kuin heidän. Se näkyi jo yksinkertaisesti sellaisissa tilanteissa, joissa mokke on tojunut kiekon jäitten kautta ja siitä sitten lähdetään joko ylös tai jatkamaan jäitten kautta. Kaverit nousivat väärällä jalalla ylös, vartalon kääntämisestä ei ollut tietoakaan. Jäissä liikkuminen niinikään oli kovin vaikeaa.
Nämä erot saattavat johtua koulukunnastakin, eli meillä pyritään luomaan ensin hyvä tekniikka ja vasta sen jälkeen ns. suorittaminen. Heillä lienee asia päinvastoin.
Tosin uskon, että heidän ongelmansa johtuvat siitä, että maalivahtivalmentaja puuttuu monesta joukkueesta, ja heidän on tukeuduttava yksityisklinikoihin.
Miedän veskarit tykkäsivät kanadalaisesta pelityylistä, missä pyritään laikomaan heti kun paikka tulee ja tilanteet pyritään viemään suoraviivaisesti kohti maalia. Paljon suoria laukauksia ilman krumeluureja. Painopisteenä meillä olikin: ÄLÄ ANNA RIPAREITA !
Summa summarum: Heillä on laajempi taso, mutta meidän parhaamme ovat parempia kuin heidän vastaavansa. Pieni varaus tähän: En nähnyt kaikkia Kanadan 14-vuotiaita maalivahteja.
Olin Tappara 94 joukkueiden mukana Kanadassa vuodenvaihteessa. Pelasimme kahdella joukkueella yhteensä 15 peliä. Näin tuona aikana noin 30 14-vuotiasta veskaria Kanadasta ja Yhdysvalloista pelaavan, joko meitä tai muita joukkueita vastaan.
Mielenkiinnolla odottelin matkaa pelkästään siitäkin syystä, että halusin nähdä paikallisten maalivahtien tason verrattuna meidän poikiin. Minulla ei ollut sen kummempaa mielikuvaa asiasta.
Jo tässä vaiheessa voin paljastaa, että meillä ei ole mitään hätää. Poikamme tulevat kyllä pärjäämään maailmalla.
Tasosta yleensä sanoisin se, että Kanadassa varsinkin, on hyviä molareita enemmän, eli taso on laajemmalla pohjalla. USA:sta en osaa sen kummemmin sanoa, koska sikäläisä veskareita
näin vain muutaman ja taso ei päätä huimannut. Joukossa oli Rochester Americansin ja Buffalo Sainsin veskarit.
Joukkueet, joita vastaan pelasimme, olivat sikäläistä 3A:n ja 2A:n tasoa. Minulle jäi sellainen mielikuva, että 2A:n veskarit olivat jopa parempia kuin 3A:n vastaavat.
Missä sitten eroja löytyi?
Kanadalaisten kunniaksi on siis todettava, että taso on laajempi.
Todennäköisesti heidän valtava pelimääränsä näkyi sillä tavoin, että he pystyivät niin sanotusti suorittamaan aika hyvällä tasolla. Tämä tarkoittaa sitä, että he saivat aika hyvin kiekkoja kiinni, vaikka heidän tekniikkansa oli minusta hyvinkin vajavaista. Kontrolloituja torjuntoja ei kahta perättäistä näkynyt kovin usein. Energisyys ja halu saada kiekkoja kiinni paistoi heidän olemuksistaan.
No, meidän pojat sitten. Tekniikka on silmiinpistävän paljon parempaa. Kehon kontrollointi
huomattavasti kehittyneempää. Varsinkin recovery-pelaaminen meidän parhaillamme
on selkeästi korkeammalla tasolla kuin heidän. Se näkyi jo yksinkertaisesti sellaisissa tilanteissa, joissa mokke on tojunut kiekon jäitten kautta ja siitä sitten lähdetään joko ylös tai jatkamaan jäitten kautta. Kaverit nousivat väärällä jalalla ylös, vartalon kääntämisestä ei ollut tietoakaan. Jäissä liikkuminen niinikään oli kovin vaikeaa.
Nämä erot saattavat johtua koulukunnastakin, eli meillä pyritään luomaan ensin hyvä tekniikka ja vasta sen jälkeen ns. suorittaminen. Heillä lienee asia päinvastoin.
Tosin uskon, että heidän ongelmansa johtuvat siitä, että maalivahtivalmentaja puuttuu monesta joukkueesta, ja heidän on tukeuduttava yksityisklinikoihin.
Miedän veskarit tykkäsivät kanadalaisesta pelityylistä, missä pyritään laikomaan heti kun paikka tulee ja tilanteet pyritään viemään suoraviivaisesti kohti maalia. Paljon suoria laukauksia ilman krumeluureja. Painopisteenä meillä olikin: ÄLÄ ANNA RIPAREITA !
Summa summarum: Heillä on laajempi taso, mutta meidän parhaamme ovat parempia kuin heidän vastaavansa. Pieni varaus tähän: En nähnyt kaikkia Kanadan 14-vuotiaita maalivahteja.
Hyvä juttu taas. Kiitos siitä.
VastaaPoistaTimo