Beaverin Blogi

Edelleen harjoittelun määrästä

Edellisestä kirjoituksesta on kulunut viikko. Olen edelleen miettinyt tuota asiaa pävittäin.
Kirjoittelin edellisessä jutussa antavani vastauksia toteutukseen.
Asian ratkaisuhan ei ole kovin helppo, koska en vastaa muiden lapsien ajankäytöstä.
Joten siirrän vastuuta hiukan maalivahtien vanhemmille. Jokaisen perheen tulisi yhdessä tehdä päätös
harjoittelun määrästä, ja siinä kohtaan valmentajat auttavat niin paljon kuin mahdollista.
Niin kuin aikaisemmin sanoin, seura pystyy luomaan tietyt puitteet. Sen ulkopuolelle jää omatoiminen harjoittelu.

Meidänkin perheessä tämä keskustelu käytiin viime viikolla, ja kaikki olivat sitä mieltä, että keskinkertainen on keskinkertaista.
Meidän junnulla on se onni mukana, että perheestä löytyy asian ymmärrystä yllin kyllin. Valmentajakin ihan omasta takaa.
Olen saanut päävalmentajaltamme (Marko Ojanen) asialleni henkisen tuen, yhteisymmärryksen ja kaiken muunkin avun.

Harjoittelua on nyt sitten lisätty tuo 5 tuntia viime viikosta. Miten?
1. Maanantai-aamuna käymme kiekkotykillä klo 8-9, jolloin pojan koulu alkaa klo 10.
Siinä saa hyvät yöunet ja kouluun ehtii tosi hyvin. Kiekkostudio sijaitsee 10 minuutin ajomatkan päässä kotoamme.
2. Aina ennen joukkueen treeniä menemme maalivahtien kanssa oheiseen 15-20 minuuttia joukkuetta ennen. Siitä tulee lisää oheisharjoittelua
hiukan yli tunti.
3. Kerran viikossa pyrimme saamaan ylimääräisen iltapäiväjään maalivahdeillemme. Se järjestynee, jos oikein yrittää. Niin tapahtui
tälläkin viikolla.
4. Jos viikossa on esim. pari vapaapäivää syystä tai toisesta, niin käymme toisena päivänä tykillä ja salilla, tai vain toisessa.
Mahdollisuuksien mukaan pyrimme viikko-ohjelmaan sijoittamaan ylimääräisen kuntosalin tai tykin.
5. Osallistumme joka keskiviikko aamujäälle, jossa päävalmentajamme, valmennuspäällikkömme sekä toinen maalivahtivalmentaja
ovat mukana. Tällä jäällä teemme pääsääntöisesti maalivahdeille tarkoitettuja harjoitteita.

Tuosta kaikesta se 5 tuntia tulee. Ei toki joka viikko, koska joudumme seuraamaan levon, työn, ravinnon, unen ja koulun suhdetta toisiinsa.
Ehkäpä olemme hyvällä tiellä. Ei sitä koskaan tiedä, miten asiat etenevät. Sanontahan kuluu: mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmaa.

Tämä kirjoitus olkoon innoitus niille veskareille, jotka myös miettivät tuota harjoittelun määrää. Määrähän ei sinällään ratkaise, vaan laatuakin täytyy olla mukana.
Me kuitenkin lähdemme liikkeelle siitä, että tuo laatuvaatimus täyttyy.